KILPAILUT

Perusasiat valmiina

Lupis on loistava paikka järjestää eri lajien kilpailutapahtumia. Tilojen suunnittelussa on lähdetty siitä että ulkopuolisenkin järjestäjän on paikkaan helppo tulla ja tietyt perusasiat ovat jo valmiina sekä kilpailijoiden että yleisön näkövinkkelistä. Pääset myös hyötymään tapahtumakeskuksen yhteismarkkinoinnista jolloin tiedottaminen yksittäisestä tapahtumasta saavuttaa useampia potentiaalisia osallistujia. Useamman järjestäjän ja useamman eri lajin voimin toivommekin Ylä-Savoon hyvin monipuolista hevosalan tapahtumatarjontaa mitkä tukevat toinen toistaan.

Kumppani tapahtuman järjestämiseen

Haluatko ulkoistaa jonkin osan järjestämisen tapahtumassasi? Pienemmän järjestäjäporukan voi olla välillä haasteellista löytää omista riveistä tekijöitä kaikkiin osa-alueisiin. Ota yhteyttä Lupiksen toimistoon, niin suunnitellaan yhdessä!

Tule mukaan tekemään meidän kanssamme!

Lupis järjestää aktiivisesti kilpailutapahtumia sekä kouluttaa henkilöstöä kilpailutoiminnan eri osa-alueisiin. Tule siis mukaan oppimaan ja tekemään kisoja hyvässä porukassa. Koulutukset ovat toki avoimia kaikille eli tervetuloa mukaan kouluttamaan oman seuranne /tallinne toimitsijoita!

Rauhallinen ja luonnonläheinen miljöö.